“Yksi digitalisaatio, kiitos!” | Salesforcen blogi

”Ja pyöräyttäisittekö sen kauniiseen pakettiin. Se tulee yritykselleni lahjaksi.”
 
Olisihan se kieltämättä somaa, jos digitalisaation voisi ostaa kaupan hyllyltä tai tilata verkkokaupasta ja saada vielä jonkun muun paketoimaan sen nätiksi.

Suomessa herättiin digitalisaatioon hitaasti, mutta pari viime vuotta ovat olleet rivakan kehityksen aikaa. Suomalaiset yritykset pärjäävät kansainvälisessä vertailussa mainiosti, eikä julkista sektoriakaan ole syytä moittia, minkä myös puolen vuoden takainen Digibarometri osoittaa.

Digitalisaatio vaatii uudelleen ajattelua

Mutta onko moni kakku – tai paketti – kaunis vain päältä? Samaisen barometrin mukaan yrityksillä ei vielä ole riittävää ymmärrystä digitaalisuudesta, eikä varsinkaan b-to-b-yrityksillä ole resursseja eikä tuntumaa siihen, miten digitaalisuus koskettaa niiden koko kilpailukenttää.

Rohkenenkin väittää, että digitalisaatio vaatii ennen kaikkea ajattelua – tai tarkkaan ottaen uudelleen ajattelua, jonka kohteeksi on asetettava kaikki aikaisempi, niin prosessit kuin tehtävät ja osaaminenkin. Vanha kun ei muutu vain sillä, että se puetaan virtaviivaiselta näyttävään digiasuun.

Joko teillä on CDO?

Yksi konkreettinen osoitus muutoksesta on uusi ammattinimike digitalisaatiojohtaja, Chief Digital Officer eli CDO. Yhä useammassa yrityksessä sellainen jo on – oman State of IT -tutkimuksemme mukaan kolmessa viidestä –  eikä uusi titteli ole suinkaan sanahelinää: CDO:lla on usein markkinointitausta, ymmärrystä kuluttaja- ja asiakaskäyttäytymisestä ja fokus digitalisaation trendeissä. 

Tarve digitalisaatiojohtajille on kasvanut sitä mukaa, kun sekä henkilöstö että asiakkaat ovat alkaneet odottaa aina vain käyttäjäystävällisempiä ja mobiilivetoisempia ratkaisuja.

Digitalisaatioon sisältyy myös koulutuksen ja kokeilemisen kulttuuri

Osaaminen on digitalisaation iso haaste, sillä taidot happanevat nopeasti, jos niitä ei aktiivisesti päivitetä. Yli puolet State of IT -tutkimukseemme haastatelluista IT-johtajista kertoo osaamisvajeesta erityisesti tietojenkäsittelyssä, turvallisuusasioissa ja sovelluskehityksessä. 

Oikotietä osaamisen onneen ei ole, mutta kannattaa lähteä siitä, että ihminen on ikuinen oppija, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus.

Ajatus, että osaaminen paranee kuin itsestään, kunhan vain vanhan polven tekijät saadaan ulos ja nuorta verta sisään, on lyhytnäköinen. Ratkaisu löytyy ennemminkin kulttuurin muutoksesta, joka painottaa jatkuvaa oppimista ja henkilöstön kouluttamista, uusien teknologioiden ennakkoluulotonta käyttöönottoa ja eritaustaisten ihmisten työskentelyä yhdessä. Onnistuneeseen digistrategiaan sisältyy myös kokeilemisen kulttuuri. 

Johtaja näyttää suunnan omalla esimerkillään

Yritysjohdonkin on osattava muuttua ja tarkentaa arvostuksiaan. State of IT -tutkimuksemme rankkaa IT-tiimit menestyjiin ja alisuoriutujiin, ja menestyvistä kaksi kolmasosa kokee, että johto arvostaa heidän ponnistuksiaan kun taas alisuoriutuviksi luokitelluista vain reilu kymmenys. 

Kun iso johtaja sanoo, että digi on tärkeää, hänen on myös itse se näytettävä. Me ihmiset haemme innostusta ja inspiraatiota toisistamme, ja nykypäivän johtaminen on sitä, että esimies näyttää suunnan omalla esimerkillään. 

Oletko sinä löytänyt toimivan tavan porukkasi innostamiseen? Kerro se minulle Twitterissä @poutiainen, ja sysätään keskustelu liikkeelle yhdessä!

Tässä vielä yhteenveto suosittelemistani askelmerkeistä kohti onnistunutta digitalisaatiota: 

  • Ajattele vanha uudelleen, luovu turhasta ja synnytä uutta.
  • Ajattele asiakas ja mobiili edellä.
  • Satsaa koulutukseen ja kehittämiseen.
  • Siirry pilvialustaan.
  • Nuuhki uusia teknologioita ja kokeile niitä rohkeasti.

Lisää minun ja muiden salesforcelaisten ajatuksia muun muassa digitalisaatiosta ja asiakaskokemuksesta voit lukea Salesforcen blogista.

 

Kirjoittaja Petteri Poutiainen on Salesforce Suomen maajohtaja.

Salesforce on yksi Ratkaisu17-tapahtuman pääkumppaneista.